Lounas; itsekasvatettua lammasta, perunaa ja sipulia.
Välipala: savustettua siikaa jonka isäni on itse kalastanut. Leipä on joko kähvelletty äidiltäni tai dyykattu. Suolakurkut ja juustot ovat kalliita tuotteita; vältä näitä ;)
Päivällinen: Ai miten niin syön paljon lammasta? Tässä kuvassa omaa lammasta, itse poimittuja sieniä ja omia sipuleita. Pasta-aineksia sain ystävällisiltä kauppiailta ilmaiseksi jos kehtaa ottaa pussin missä on reikä Minua ei reikä haitannut, sen voi teipata kiinni. Tätä meni kaksi annosta kun oli niin hyvää. Kananmunat taisi olla ostotuotteita mutta niitä kannattaakin ostaa koska ovat hyviä ja edukkaita tuotteita.
Iltapala: taitaa olla samaa settiä kuin aamupala mutta lisäksi munaa. Vatut on myös erittäin maukasta ja ilmaista ruokaa.
Yöpala: häh ettekö ole kuulleet yöpalasta? No sehän syödään siis ennenkuin mennään nukkumaan kun on se ärsyttävä pikkunälkä. Rahkaa 250g, marjoja ja siemeniä. Rahka ja siemenet on semmosia sapuskoja mitä voin ihan hyvin kaupasta ostostella.
Olen siis tällainen wannabe-omavaraistalous. Siitä ollaan vielä kuitenkin suhteellisen kaukana koska lampailla on ostoheinä talvisin. Kesän aikana kasvavat karitsat toki pääsevät nauttimaan kesän antimista ja silloin heinäkuluissa säästetään. Hyvää ja munarikasta pääsiäistä kaikille! Jos syötte lammasta niin suosikaa kotimaista ;)!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti